Virittymisen taidot
Virittyminen on liittymiseen verrattuna luovaa, ei vain myötäilevää liikettä. Virittymisessä ihminen suuntautuu itsestään (tarpeistaan, kiinnostuksistaan, intentioistaan) käsin kohtaamaansa. Ihminen tekee virittyen kohtaamisen omakseen, henkilökohtaiseksi. Virittymisessä alkaa muovaaminen, työstäminen ja rakentaminen. Virittyen tehdään uutta - ainakin virittyjälle itselleen.
Virittynyt luova liike koetaan mielihyvänä, se tuottaa tyydytystä. Virittyessään saa nautinnon itselleen. Jokainen, joka on luonut jotain - lunta, lumilinnan, lumiveistoksen, lumimultimedian, mitä tahansa - tunnistaa tyydyttävän, mielihyvän, kun on saanut jotain aikaan. Tämä luova liike mielihyväksi kasvavana on virittymisen perusolemus.
Luova liike ja mielihyvä kantavat sisällään myös rutiiniliikkeen, joka on kyllä aktiivista puuhailua, mutta se ei jaksa kasvaa luovaksi. Usein se taantuu seurailevaksi liittymiseksi - tai eteneekin luovaksi. Mentaalisesti rutiiniliike tuottaa mielipahaa siinä mielessä, että se ei innoita luovuuteen, vaan paremminkin saa aikaan pettymystä ja turhautumista. Mielipaha virittymisenä voi kytkeytyä myös vastaliikkeeseen ja torjuntaan. Kun liittyminen johonkin osuu torjunnaksi, se herättää virittymisenä pettymyksen ja pahan mielen.
Toiminnallinen retoriikka
Toiminnallinen retoriikka on havainnollisen herkkyyden vastinpari, komplementaari. Ne reaalisoituvat toisissaan, toisin sanoen toiminnallista retoriikkaa ei ole ilman havainnollista herkkyyttä, eikä sitä ilman toiminnallista retoriikkaa. Viimeksi mainittu tarkoittaa onnistuvaa ja menestyksekästä kykyä tarttua toimeen. Se ei ole vain verbaalista vakuuttavuutta kuten tavanomainen retoriikka, vaan kokonaisvaltaista mentaalis-kehollista virittymistä asennoitua "tiheästi" käsillä olevaan ja suuntautua keskittyneesti edessä olevaan. Puhetaidollisen retoriikan logosta vastaa toiminnallisessa retoriikassa aavisteleva tyhjä, patosta tunneavoimuus ja eetosta kehollinen valppaus. Liittymisen tarkastelun yhteydessä jo todettiin, että ohikatsottaessa (-havaittaessa) lähestytään aavistelevan tyhjän toimintaretoriikkaa.
Ohikatsomisesta edeten aavistelevassa tyhjässä mieli on aktiivinen ja valmistautunut, mutta sisällöllisesti täyttymätön. Aavisteleva tyhjä on ikään kuin peili valkoisessa huoneessa. Heti kun tuossa tilassa jotakin ilmestyy peilin tavoittamaan alueeseen, se näkyy peilissä. Aavistelevan tyhjän dynamiikka eli virittymistila on sitä, että siinä pystyy huomaamaan sitä lähestyvän ja sille tulevan, vaikka lähestyvä ja tuleva eivät vielä olekaan selkeytyneet joksikin nimettäväksi. Aavisteleva tyhjä on ”ajatuksissaan olemista” ilman ajatuksia. Aavisteleva tyhjä on meditaation kaltainen tila ja sitä voi harjoitella ja kehittää vastaavalla tavalla kuin meditointia voi opetella.
Tunneavoimuus on aavistelevan tyhjän kaltainen virittyminen, mutta sinä ”peilaus” liittyy tunteisiin. Tunneavoimuudessa pyritään pitämään omat tunteet poissa tai ainakin sivussa, jotta olisi mahdollista tavoittaa se tunneliike ja -sisältö, joka kyseisessä tilanteessa on läsnä tai joka pyrkii tulemaan siihen mukaan. Tunneavoimuuteen sisältyy tunnetietoisuutta ja tunneosaamista, toisin sanoen kykyä tunnistaa omia tunteitaan, taitoa pistää ne syrjään tai ainakin vaikutuksiltaan neutraaleiksi sekä itsensä ulkopuolisten (toisten) tunteitten erottamista ja kykyä tunnevastuullisuuteen. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että avoimesti tunteita kohdattaessa ymmärtää myös niiden mahdollisia seurauksia sosiaalisessa tilanteessa. Tunneavoimuus toiminnallisen retoriikan tekijänä tarkoittaa tiedostuvaa tunnevirittymistä asennoitua ja suuntautua kulloisessakin tilanteessa. Tunneavoimuus on emotionaalista valppautta, joka on läheisesti kytköksissä keholliseen valppauteen.
Tunteilla on aina kehollinen vastineensa - syke, hikoilu, ihon väri jne. - eikä niitä voida erottaa kehon toiminnasta. Kehollinen valppaus on toisaalta sen tajuamista, että ajatus- ja tunnetapahtumat ovat myös kehollisia asioita. Aivosähkö ja -kemia ovat kiinni koko kehossa ja sen liikeissä. Toisaalta kehollinen valppaus liittyy kehon käyttöön saavuttaa aavistelevaa tyhjää ja tunneavoimuutta. Esimerkiksi ruumiillinen rentoutuminen tai vapauttava liike ja liikkuminen - jotka voivat olla rauhallisia tai rajuja - tekevät tilaa intensiivisen tyhjälle mielelle ja etäisyydelle kokea ja tajuta tunteita.
Kehollinen valppaus on kehollisuuden tiedostamista ja kehollisten liikkeitten, asentojen ja niiden dynamiikan hyödyntämistä asennoitumisessa ja suuntautumisessa. Pään kääntäminen, asennon muuttaminen, paikallaan olo ja liikkeellelähtö ja kulkeminen, tarkoituksellinen itsensä värisyttäminen jne. avaavat niin ajattelua kuin tunteitakin ja mahdollistavat käsitys- ja kokemiskulmien vaihtamista. Myös tunneavoimuutta ja kehollista valppautta voi opetella ja oppia.
Virittynyt luova liike koetaan mielihyvänä, se tuottaa tyydytystä. Virittyessään saa nautinnon itselleen. Jokainen, joka on luonut jotain - lunta, lumilinnan, lumiveistoksen, lumimultimedian, mitä tahansa - tunnistaa tyydyttävän, mielihyvän, kun on saanut jotain aikaan. Tämä luova liike mielihyväksi kasvavana on virittymisen perusolemus.
Luova liike ja mielihyvä kantavat sisällään myös rutiiniliikkeen, joka on kyllä aktiivista puuhailua, mutta se ei jaksa kasvaa luovaksi. Usein se taantuu seurailevaksi liittymiseksi - tai eteneekin luovaksi. Mentaalisesti rutiiniliike tuottaa mielipahaa siinä mielessä, että se ei innoita luovuuteen, vaan paremminkin saa aikaan pettymystä ja turhautumista. Mielipaha virittymisenä voi kytkeytyä myös vastaliikkeeseen ja torjuntaan. Kun liittyminen johonkin osuu torjunnaksi, se herättää virittymisenä pettymyksen ja pahan mielen.
Toiminnallinen retoriikka
Toiminnallinen retoriikka on havainnollisen herkkyyden vastinpari, komplementaari. Ne reaalisoituvat toisissaan, toisin sanoen toiminnallista retoriikkaa ei ole ilman havainnollista herkkyyttä, eikä sitä ilman toiminnallista retoriikkaa. Viimeksi mainittu tarkoittaa onnistuvaa ja menestyksekästä kykyä tarttua toimeen. Se ei ole vain verbaalista vakuuttavuutta kuten tavanomainen retoriikka, vaan kokonaisvaltaista mentaalis-kehollista virittymistä asennoitua "tiheästi" käsillä olevaan ja suuntautua keskittyneesti edessä olevaan. Puhetaidollisen retoriikan logosta vastaa toiminnallisessa retoriikassa aavisteleva tyhjä, patosta tunneavoimuus ja eetosta kehollinen valppaus. Liittymisen tarkastelun yhteydessä jo todettiin, että ohikatsottaessa (-havaittaessa) lähestytään aavistelevan tyhjän toimintaretoriikkaa.
Ohikatsomisesta edeten aavistelevassa tyhjässä mieli on aktiivinen ja valmistautunut, mutta sisällöllisesti täyttymätön. Aavisteleva tyhjä on ikään kuin peili valkoisessa huoneessa. Heti kun tuossa tilassa jotakin ilmestyy peilin tavoittamaan alueeseen, se näkyy peilissä. Aavistelevan tyhjän dynamiikka eli virittymistila on sitä, että siinä pystyy huomaamaan sitä lähestyvän ja sille tulevan, vaikka lähestyvä ja tuleva eivät vielä olekaan selkeytyneet joksikin nimettäväksi. Aavisteleva tyhjä on ”ajatuksissaan olemista” ilman ajatuksia. Aavisteleva tyhjä on meditaation kaltainen tila ja sitä voi harjoitella ja kehittää vastaavalla tavalla kuin meditointia voi opetella.
Tunneavoimuus on aavistelevan tyhjän kaltainen virittyminen, mutta sinä ”peilaus” liittyy tunteisiin. Tunneavoimuudessa pyritään pitämään omat tunteet poissa tai ainakin sivussa, jotta olisi mahdollista tavoittaa se tunneliike ja -sisältö, joka kyseisessä tilanteessa on läsnä tai joka pyrkii tulemaan siihen mukaan. Tunneavoimuuteen sisältyy tunnetietoisuutta ja tunneosaamista, toisin sanoen kykyä tunnistaa omia tunteitaan, taitoa pistää ne syrjään tai ainakin vaikutuksiltaan neutraaleiksi sekä itsensä ulkopuolisten (toisten) tunteitten erottamista ja kykyä tunnevastuullisuuteen. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että avoimesti tunteita kohdattaessa ymmärtää myös niiden mahdollisia seurauksia sosiaalisessa tilanteessa. Tunneavoimuus toiminnallisen retoriikan tekijänä tarkoittaa tiedostuvaa tunnevirittymistä asennoitua ja suuntautua kulloisessakin tilanteessa. Tunneavoimuus on emotionaalista valppautta, joka on läheisesti kytköksissä keholliseen valppauteen.
Tunteilla on aina kehollinen vastineensa - syke, hikoilu, ihon väri jne. - eikä niitä voida erottaa kehon toiminnasta. Kehollinen valppaus on toisaalta sen tajuamista, että ajatus- ja tunnetapahtumat ovat myös kehollisia asioita. Aivosähkö ja -kemia ovat kiinni koko kehossa ja sen liikeissä. Toisaalta kehollinen valppaus liittyy kehon käyttöön saavuttaa aavistelevaa tyhjää ja tunneavoimuutta. Esimerkiksi ruumiillinen rentoutuminen tai vapauttava liike ja liikkuminen - jotka voivat olla rauhallisia tai rajuja - tekevät tilaa intensiivisen tyhjälle mielelle ja etäisyydelle kokea ja tajuta tunteita.
Kehollinen valppaus on kehollisuuden tiedostamista ja kehollisten liikkeitten, asentojen ja niiden dynamiikan hyödyntämistä asennoitumisessa ja suuntautumisessa. Pään kääntäminen, asennon muuttaminen, paikallaan olo ja liikkeellelähtö ja kulkeminen, tarkoituksellinen itsensä värisyttäminen jne. avaavat niin ajattelua kuin tunteitakin ja mahdollistavat käsitys- ja kokemiskulmien vaihtamista. Myös tunneavoimuutta ja kehollista valppautta voi opetella ja oppia.